Torju tuhoeläimet tehokkaasti!

Erilaisia tuhoeläinlajeja on olemassa tuhansia ja ne voivat aiheuttaa ongelmia esimerkiksi ihmisen terveydelle, asunnolle, kotieläimille, elintarvikkeille ja vaatteille. Suomessa tavanomaisimpia tuholaisia ovat rotta, muurahainen, sokeritoukka, lude ja turkiskuoriaisten, mutta myös matkustelun ja ulkomaankaupan mukanaan tuomat tuholaisongelmat ovat selvästi lisääntyneet.

Tuhoeläinten torjunta on yksinkertaista, mutta tuholaisten lopullinen hävittäminen onnistuu vain, kun niiden lisääntyminen estetään. Ennen kuin nitistät, myrkytät tai alat muuten hävittää haittaeläimiä tai hyönteisiä, käytä hetki omaehtoiseen kartoitustyöhön. Tuholaiset esimerkiksi lisääntyvät paikoissa, joita et välttämättä näe – näköpiirissäsi on näin ollen vain jäävuoren huippu.

Torjuntamenetelmät vaihtelevat tuhoeläinlajin, esiintymisen, määrän, paikan ja koko tilanteen mukaan. Ammattimainen torjunta ratkaisee aina ensin kokonaistilanteen ja sen tavoitteena on poistaa ongelma pysyvästi. Myös jälkiseuranta on tärkeää, jotta tuhoeläinongelma ei pääse uusiutumaan.

Raksystems Anticimex auttaa torjumaan tuholaiset ammattimaisesti ja pysyvästi mm. seuraavilla paikkakunnilla:

torakka